Uutiset
HLU:n syyskokous to 28.11.2019 klo 17.15 alkaen
13.11.2019
HÄMEEN LIIKUNTA JA URHEILU RY JÄSENILLE Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään torstaina 28.11.2019 Sokos Hotel Ilveksessä, os. Hatanpään Valtatie 1, Tampere Kokousillan…

OKM:n seuratuen haku on auki
13.11.2019
Seuratoiminnan kehittämistukea voi hakea 17.12. klo 16:15 asti. Kriteeristö ja lisätiedot seuratoiminnan kehittämistuesta löytyy Opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta:…
Pirkan Kierroksen tapahtumakoordinaattoriksi Kaisa Björn
1.11.2019
Pirkan Kierroksen uudeksi tapahtumakoordinaattoriksi on valittu liikuntatieteiden maisteri Kaisa Björn. Kaisa on valmistunut Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan Sport Management and Health promotion.…
Maksuttomat tukipalvelut varhaiskasvatusyksiköille ja kunnille
29.10.2019
Koulutus on ammatillinen keino lisätä ja kehittää niin yksittäisen työntekijän kuin myös koko työyhteisön osaamista lasten liikuttajana. HLU on saanut Opetus-ja kulttuuriministeriön tukea Liikkuva…

Liikunnan aluejärjestöt lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten apuna
11.10.2019
Peruskouluissa jo vuosia toiminut Liikkuva koulu -ohjelma on laajentunut toiselle asteelle eli lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Liikkeen lisääminen parantaa tutkitusti hyvinvointia ja…

Jopa 40 prosenttia terveydenhuollon työntekijöistä on huonokuntoisia - Taysin tehoisku kunnon kohotukseen
16.9.2019
Tays tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden maksuttomiin kuntomittauksiin. Mittauksilla halutaan edistää henkilöstön terveyttä ja hyvinvointia. Kunnossa kaiken ikää -mittauspäivä järjestetään…

Liikkuva koulu ja opiskelu alueseminaari marraskuussa Tukholmassa
13.9.2019
SEMINAARI ON TÄYNNÄ Seminaari on tarkoitettu sekä toisella asteella että peruskouluissa työskenteleville henkilöille sekä sidosryhmille. Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston, Länsi- ja…

#Seurasydän-kampanjalla näkyvämmäksi seurojen yhteisöllisyys
1.9.2019
Suomalaisissa urheiluseuroissa on yli miljoona liikkujaa, urheilijaa ja toimijaa. Seurasydän-kampanja haluaa nostaa esille seuratoiminnan ylivoimaisen vahvuuden – yhteisöllisyyden. Sitä miksi yli…

Etsimme varhaiskasvatuksen osaajia kouluttajaksemme
23.8.2019
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry on mukana Liikkuva lapsi varhaiskasvatuksessa -hankkeessa 10 muun liikunnan aluejärjestön kanssa. Hankkeen tavoitteena on - Valtakunnallisen Ilo kasvaa liikkuen-…

URHEILUJOHTAMISEN SEMINAARI ke 11.9.2019 Tampereella
22.8.2019
Urheilujohtaminen - Kohtuuttomien vaatimusten pelikenttä? Olethan jo varannut oma paikkasi tähän loistavaan seminaariin. Seminaari on osa Tampereen Yliopiston Johtajuussymposiumia. Tätä ei yksikään…

Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaarit 29.10. Tammela ja 30.10. Tampere
1.7.2019
Varhaiskasvatusikäisen lapsen motoriset taidot ja niiden kehitys sekä motoristen taitojen arviointi ja harjaannuttaminen. Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää osana Liikkuva lapsi varhaiskasvatus…

Taloudellista tukea KKI-ohjelmalta Kanta-Hämeeseen ja Pirkanmaalle
18.6.2019
Kunnossa kaiken ikää -ohjelma myönsi taloudellista tukea 24:lle terveysliikuntahankkeelle Kanta-Hämeeseen ja Pirkanmaalle, yhteensä 60 000 euroa. Kanta-Häme: Boreal Kasvinjalostus Oy:lle myönnettiin 1…
Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä
18.6.2019
Suomen Olympiakomiteassa on parhaillaan käynnissä kaksi johtajuuteen liittyvää koulutushanketta. Haku on käynnissä. Molempien koulutusten tavoitteena on vahvistaa liikunnan ja urheilun parissa…
Starttirahaa Pirkanmaalle ja Kanta-Hämeeseen liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi
31.5.2019
Lasten Liike on koko liikuntayhteisön, koulujen sekä yritysten yhteinen ponnistus alakouluikäisten liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi. Toimintaa koordinoi Suomen Olympiakomitea. Iltapäivien…

Urheilujohtamisen seminaari ke 11.9.2019 klo 13-15.30
31.5.2019
HLU järjestää urheilujohtamisen seminaarin otsikolla: Urheilujohtaminen - Kohtuuttomien vaatimusten pelikenttä? Seminaari on osa Tampereen Yliopiston Johtajuussymposiumia. Tätä ei yksikään…

SPORTTIKORTTI-kampanjaan ilmoittautuminen avautunut
16.5.2019
Kampanja-aika 15.8. - 31.10.2019 Sporttikortti-kampanja toteutetaan tutusti jälleen ensi syksynä 15.8. - 31.10. Kampanjan myötä halutaan madalta eka- ja tokaluokkalaisten kynnystä lähteä kokeilemaan…

HLU:n kevätkokouksen päätökset
7.5.2019
Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:n kevätkokous ti 7.5.2019 Tampereella hyväksyi vuoden 2018 toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Kokouksessa valittiin lisäksi ehdollepanotoimikunta valmistelemaan…

Koulun harrastusviikolla pääsee tutustumaan erilaisiin harrastamisen mahdollisuuksiin
2.5.2019
Elokuun viimeisellä viikolla 26.8.–1.9.2019 järjestetään valtakunnallinen harrastusviikko. Sen tavoitteena on tarjoa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus tutustua itseään kiinnostaviin…
.jpg)
Seuratoiminnan kehittämistuen päätökset v. 2019
2.5.2019
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,7 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. HLU:n alueelle tukea myönnettiin runsaat 450 000 eur. Seuratuen…
