Liikunnan aluejärjestöt liikuttivat yli 300 000 suomalaista vuonna 2019

27.5.2020

Lähes 2 600 yhdistyksen ja yhteisön jäsenpohjan omaavat liikunnan aluejärjestöt toimivat aktiivisesti paikallisen liikuntatoiminnan edistämiseksi. Maakuntapohjaisesti toimivat aluejärjestöt edistävät oman toiminta-alueensa liikuntatoiminnan kehittymistä toteuttamalla laaja-alaista asiantuntija-, koulutus- ja kehittämispalvelua urheiluseuroille sekä muille liikuntaa järjestäville toimijoille. Urheiluseurojen lisäksi aluejärjestöjen toiminta tänä päivänä suuntautuu vahvasti myös kouluihin, päiväkoteihin, kuntiin ja yrityksiin. Kaiken kaikkiaan vuonna 2019 liikunnan aluejärjestöjen järjestämissä tapahtumissa ja tilaisuuksissa tavoitettiin 309 021 osallistujaa



Liikunnan aluejärjestöjen koulutuksissa yli 41 000 osallistujaa

Vuoden 2019 aikana liikunnan aluejärjestöt kouluttivat maanlaajuisesti yli 41.000 henkilöä erilaisiin osaamis- ja ohjaamistehtäviin. Eniten koulutuksiin osallistuivat lasten ja nuorten liikuttajat, esimerkiksi päiväkodeista, kouluista ja/tai seuroista: tuon kohderyhmän koulutuksissa oli yli 23 000 osallistujaa. Seuratoiminnan hallinnon kehittämiskoulutuksissa osallistujia oli yli 10 000, ja aikuisten liikunnan koulutuksissa yli 6 700 osallistujaa.


Päivittäisen liikunnan edistämistä kehittämishankkeilla

Liikunnan aluejärjestöt ovat aktiivisina toimijoina erilaisissa valtakunnallisissa ja alueellisissa kehittämishankkeissa, missä edistetään liikkeen lisäämistä ruohonjuuritasolla Opetushallituksen koordinoimana. Yhteistyötä ko. hankkeissa on tehty tapauskohtaisesti päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä urheiluseurojen ja lajiliittojen kanssa.

Liikunnan aluejärjestöt ovat vuoden 2019 aikana kohdanneet yli 12 355 kasvatusalan ammattilaista varhaiskasvatusyksiköissä, kouluissa ja oppilaitoksissa. Käytännössä aluejärjestöjen työntekijät ja kouluttajat ovat toteuttaneet kunta- ja yksikkökohtaisia mentorointeja ja kohtaamisia sekä järjestäneet verkostotilaisuuksia ja seminaareja. Lisäksi 6 853 opiskelijaa on koulutettu liikunnan edistämisen vertaisliikuttajaksi.


Monipuoliset lasten liikuntaleirit kiinnostivat

Liikunnan monilajileirit kiinnostavat edelleenkin uusia sukupolvia, ja monet liikunnan aluejärjestöistä järjestävät matalan kynnyksen liikuntaleirejä lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseksi. 

Tavoitteena alueiden leiritoiminnassa on ollut, että liikuntakipinän syntymisen ja lajikokeilujen kautta seurat saisivat uusia harrastajia ja että myös omaehtoista liikuntaa harrastettaisiin enemmän. Vuonna 2019 alueiden leireillä liikkui kaikkiaan 6 286 lasta ja nuorta. Leirit myös työllistävät merkittävän määrän nuoria ohjaajia vuosittain.


Liikuntatapahtumat innostivat

Liikunnan aluejärjestöjen järjestävät liikuntatapahtumia erityisesti liikunnan edistämisen näkökulmasta. Tavoitteena näissä useimmiten yhdessä seurojen kanssa järjestettävissä tapahtumissa on saada mahdollisimman moni innostumaan säännöllisestä liikunnasta. Aluejärjestöjen järjestämiin tapahtumiin vuoden 2019 aikana osallistui yli 52 000 lasta ja 77 000 aikuista.


Liikunnan aluejärjestöjen vuoden 2019 tunnuslukuja

Liikevaihto: 13 854 870 euroa

Jäsenmäärä:  2 582 yhdistystä tai yhteisöä

Koulutuksiin osallistuneet: 41 217 henkilöä

Koulutuksiin, tapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistuneet: 309 021 henkilöä.

  • Tästä liikuntatapahtumiin ja tilaisuuksiin osallistui 267 804 henkilöä
  • leiritoimintaan 6 286 lasta ja 
  • nuorta ja hyvinvointitestauksiin 27 603 henkilöä.



Lisätietoa (etusivulta löytyy Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa vuonna 2019 kuvaava infograafi):

www.liikunnanaluejarjestot.fi

Timo Hämäläinen
erityisasiantuntija
Liikunnan aluejärjestöt
(e-mail: timo.hamalainen@plu.fi)

#liikunnanaluejärjestöt