Harrastusviikko syksyllä 7.-13.9.2020

15.6.2020

Syyskuussa 7.-13.9.2020 vietetään kolmatta valtakunnallista harrastusviikkoa. Viikon ideana on tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuuksia kokeilla taiteen, kulttuurin, tieteen, liikunnan ja muiden alojen harrastustoimintaa.

Vuonna 2020 kannustamme paikallisia yhdistyksiä järjestämään Harrastusviikon aikana HARRASTUSKOKEILUJA yhdistysten omissa tiloissa, mihin paikkakunnan lapsia ja nuoria kutsutaan mukaan.

Nyt ei kerätä koulujen ilmoittautumisia, eikä kannusta järjestämään massatapahtumia kouluilla Covid-19 tilanteesta johtuen.

Koulut voivat järjestää oman Harrastusviikon tai yksittäisiä tapahtumia Harrastusviikolla, joihin voidaan kutsua mukaan myös paikallisia yhdistyksiä.

Moni lapsi ja nuori on vailla harrastusta ja joskus harrastaminen päättyy lapsen tai nuoren omista toiveista huolimatta. Harrastusviikko on yhdistyksille loistava tilaisuus kutsua lapset ja nuoret tutustumaan toimintaan – tarjota maistiainen – ja kertoa myös, miten kokeilun jälkeen harrastusta voi jatkaa, jos innostus syttyy.

Lue tarkemmin syksyn kampanjasta ja sen ohjeista Olympiakomitean verkkosivuilta.