Urheilutapahtumiin pääsee nyt urheilukortilla

19.10.2021

Suomen Urheilukortin mobiilisovellus on nyt ladattavissa maksuttomasti jokaiseen matkapuhelimeen. Urheilukortin mobiilisovelluksen kautta kuka tahansa voi tukea valitsemaansa urheiluseuraa, lajia, Olympia- tai Paralympiarahastoa hankkimalla 69 euroa maksavan ja 5 tapahtuman sisältävän Urheilukortin. 

Urheilukortilla voi viedä tapahtumaan koko seurueen. Lisäksi Urheilukortin voi pian hankkia myös työsuhde-edulla (tällöin se on henkilökohtaisessa käytössä). Mobiilisovelluksessa on myös koko Suomen laajin urheilutapahtumien kalenteri, jonka sisältö on haettavissa lajeittain, paikkakunnittain ja ajankohdan mukaan. Tarjolla on myös liikuntapalveluja, joiden tarjonta kasvaa katsomotapahtumien tavoin jatkuvasti.

- Urheilukortin käyttäjä näkee kalenterista kaikkien niiden mukana olevien seurojen tapahtumat. Vastaavaa eri lipunmyyntikumppaneiden linkit sisältävää eri lajit kattavaa urheilukalenteria ei ole ollut olemassa, Suomen Urheilukortti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Vanni korostaa.

HLU:n alueen seuroista Urheilukortissa tässä vaiheessa ovat mukana Classic, HPK, Ilves, Koovee, Pirkkalan Pirkan, Steelers, Tappara ja ValePa.

Urheilukortti on kerännyt nopeassa tahdissa mukaansa maan merkittävimpiä urheiluseuroja ja lajiliittoja sekä muita urheilutoimijoita, mukana on jo 70 tapahtumia tarjoavaa seuraa ja yhteisöä eri puolilta Suomea. Yksi mukana olevista seuroista on jääkiekon KHL-sarjassa pelaava Jokerit.

- Halusimme olla heti mukana, kun Urheilukortti lanseerattiin. Seuralle kortti tuo toivottavasti lisää ihmisiä satunnaiskävijöiden ja yleensä urheilusta kiinnostuneiden kautta. Urheilukortti mahdollistaa matalan kynnyksen tutustua lajiin, Jokerien markkinointipäällikkö Teppo Lounema vakuuttaa.

- Meillä se toimii miesten ja naisten peleissä. Uskon, että Hämeenlinnassa kortti on käytössä monessa eri lajissa. Me saamme varmasti sen myötä katsojia lentopallon seuraajista ja he puolestaan jääkiekon seuraajista, pohtii HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen.

-Hämeenlinnassa on paljon pääsarjatasolla pelaavia seuroja, uskon että Urheilukortin myötä kynnys lähteä seuraamaan muita kuin sitä ”omaa” lajia madaltuu selkeästi. Ja juuri tämä on ymmärtääkseni kortin yksi tarkoitus, madaltaa kynnystä saapua seuraamaan tapahtumia paikan ollut olemassa, Suomen Urheilukortti Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Vanni korostaa. päälle.


Näin se toimii

Urheilukorttiin sisältyy kerralla viisi pääsylippua erikoishinnalla eri tapahtumiin. Tapahtumakalenteriin voi tutustua Urheilukortin mobiilisovelluksessa ja nettisivuilla https://www.urheilukortti.fi/.

- Urheilukortti voi seuraavien vuosien aikana tuoda seuroille toimintaan miljoonien eurojen lisäpotin ja kymmeniä tuhansia uusia tulevia faneja katsomoihin, painottaa Urheilukortin hallituksen puheenjohtaja Mikko Vanni.

- Urheilukortti on museokorttiin verrattava toiminta, mutta tässä vahvempi businessmalli seuroille, painottaa Jokerien Lounema.

Mobiilisovelluksen voi ladata maksuttomana mobiilisovelluksena Google play -kaupasta ja 
App Storesta. Pääsyliput sisältävän Urheilukortin voi ostaa suoraan mobiilisovelluksesta.


Lisätietoja:

Mikko Vanni, Suomen Urheilukortti Oy, hallituksen puheenjohtaja; p. +358 400 422751
Petri Harsunen, Suomen Urheilukortti Oy, yhteysjohtaja; p. +358 50 355 1455