Seminaari Olympiastadionilla - keskiössä naiset!

26.4.2022

SEMINAARI OLYMPIASTADIONILLA
”Lisää naisia katsomoon ja lisää katsojia naisten urheilutapahtumiin”


Hei Urheilukortin Ystävä,

Vuonna 2021 perustettu Urheilukortti pyrkii edistämään suomalaista urheilua ja liikuntaa.

Urheilukortin alkumetreistä lähtien on ollut selvää, että haluamme edistää myös yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa urheilussa ja liikunnassa. Tätä varten perustimme ryhmän, jonka edustajat ovat laajalti urheilun eri lajeista – seuratasolta lajiliittoihin ja urheilun kanssa työskenteleviin tahoihin. Tämä ryhmä kokoontui syksyn aikana neljä kertaa ja perehtyi aiheeseen ”Lisää naisia katsomoon ja lisää katsojia naisten urheilutapahtumiin”. Aihe ei ole uusi, mutta uutta on se, että Urheilukortin myötä tuohon aiheeseen on konkreettinen väline työstettäväksi.

Tehtävänämme oli ideoida käytännön toimia, joilla voisimme tuoda lisää naiskatsojia katsomoihin ja lisätä yleisöä naisten urheilutapahtumiin.  Toisaalta tavoitteena on myös lisätä ymmärrystä siitä, mikä saisi naiset myös viihtymään urheilukatsomoissa. Moni nainen kokee, että urheilua sanoitetaan varsin miehisesti. Millaisia termejä nainen käyttäisi tai millainen pelin tai kilpailun kulku olisi, jos nainen kertoisi sen alusta lähtien? Tulisiko siihen lisää tarinaa? Haittaisiko se pelin kulkua tai olisiko lopputulos epäselvempi?


Järjestämme lauantaina 21.5. klo 13–16 seminaarin Helsingin uusitulla Olympiastadionilla, jossa pohditaan naisen asemaa urheilussa ja urheilukatsomoissa. Puhujiksi ja alustajiksi ovat lupautuneet: 

  • Olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo
  • bloggaaja-yrittäjä Lotta Heikkeri ja 
  • Paralympiakomitean pääsihteeri Riikka Juntunen. 
  • seminaarin vetäjänä Ringa Ropo.

 

Tutustumme seminaarissa myös Sponsor Insight:n raporttiin, jossa kerrotaan laajamittaisen tapahtumatutkimuksen tuloksia. Koronan jälkeen katsomot eivät ole täyttyneet siinä määrin, kun toivottiin. Tämä raportti edesauttaa pohdintaa, kuinka urheilutapahtumia tulisi kehittää.

Tavoitteenamme on myös Seminaarin aihepiirin jatkona tuottaa teemakuukausi ”Naistenkuukausi” syksyllä 2022, jolloin Urheilukortissa mukana olevat seurat houkuttelevat uusia naiskatsojia katsomoon ja uusia katsojia naisten urheilutapahtumiin.

Mukaan seminaariin mahtuu 60 nopeinta ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Toivomme ilmoittautumisia 6.5.2022 mennessä osoitteella ringa.ropo@urheilukortti.fi. Tarkemmat ohjeet lähetetään myöhemmin.


Kevättä odottaen,

Suomen Urheilukortti Oy

Ringa Ropo
Seurapalvelupäällikkö
ringa.ropo@urheilukortti.fi
+358 40634 1797