Liikunnan aluejärjestöt esittävät tulevaan hallitusohjelmaan mm. urheiluseurojen elinvoimaohjelmaa

14.4.2023

MEDIATIEDOTE  14.4.2023


Liikkumattomuus uhkaa jo sekä nuorten että aikuisten normaalia työ- ja toimintakykyä arjessa. Liikkumattomuuskriisi murentaa myös sote-järjestelmän kantokyvyn ja koko hyvinvointiyhteiskuntamme perustan. Ilman fyysistä toimintakykyä emme pärjää yhteiskuntana.

Tämä on koko yhteiskunnan yhteinen haaste ja sen ratkaisemisessa tarvitaan kaikkia mahdollisia yhteiskunnan osa-alueita; perheitä, seuroja, kouluja, kuntia ja päättäjiä.

Arki elää paikallisella tasolla. Liikunnan aluejärjestöt ovat sitoutuneet tekemään töitä alla esitettyjen toimenpiteiden toteuttamisessa. Urheilu- ja liikuntaseurojen elinvoimaohjelman osalta olemme valmiit ottamaan haluttaessa valtakunnallisesti koordinointivastuun käytännön tekemisestä.

Liikunnan aluejärjestöt esittävät tulevaan hallitusohjelmaan kolmea tavoitetta, joilla lisättäisiin liikettä ja liikuntaa kaikissa ikäryhmissä.


1. Kuntien hyte-kertoimen kolminkertaistaminen

Kunnan tehtävänä on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla (Kuntalaki 1§). Kunnat ovat merkittäviä liikuttajia ja liikunnan mahdollistajia sekä perheiden jälkeen liikunnan suurin rahoittaja. Kunnilla on mahdollisuus vaikuttaa kuntalaisten liikuntatottumuksiin tarjoamalla tasavertaisesti liikuntapalveluja sekä lisäämällä liikuntamyönteistä yhdyskuntarakentamista.

Aluejärjestöjen esitys hallitusohjelmaan:
  -  Kolminkertaistetaan kuntien HYTE-kerroin, jonka avulla ”tulosperusteisesti” palkitaan kuntia ennakoivan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä.


2. Liikunnan poikkihallinnollinen toimenpideohjelma

Liikunnan merkitys kytkeytyy vapaa-ajan ja elämysten lisäksi erittäin vahvasti terveyteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin.  Liikunnalla on tutkitusti vaikutusta mielenterveysongelmien ja yksinäisyyden ehkäisyyn, julkisen talouden kestävyyteen, kestävään kehitykseen, tuottavuuteen, maanpuolustuskykyyn ja oppimiseen. Liikunnan rahoitusta onkin perusteltua vahvistaa ja monipuolistaa myös eri ministeriöiden ja / tai erillisrahoituksella.

Aluejärjestöjen esitys hallitusohjelmaan:
  -  Rakennetaan ministeriöiden välinen poikkihallinnollinen liikkumisen toimenpideohjelma, jolle on osoitettu eri toimialoilta irrotettu erillisrahoitus.


3. Urheilu- ja liikuntaseurojen elinvoimaohjelma

Seuratoimintaan osallistuu 1,8 miljoonaa suomalaista. Seurat ovat Suomen suurimman kansanliikkeen kivijalka ja merkittävä hyvinvoinnin tuottaja. Seuratoiminta perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen. Seuroissa on yli 500 000 vapaaehtoista ja vapaaehtoistyön taloudellinen arvo on vuosittain peräti 700 miljoonaa euroa. Elinvoimaisuus voidaan turvata tutkimukseen, tietoon ja riittäviin resursseihin panostamalla. Ohjelman keskeisinä sisältöinä mm. vastuullisuus, vapaaehtoistoiminta ja verotus sekä suorat ja välilliset tuet kansalaistoiminnalle

Aluejärjestöjen esitys hallitusohjelmaan:
  -  Rakennetaan suomen suurimman kansanliikkeen – liikuntajärjestöjen elinvoimaohjelma.


Liikunnan aluejärjestöjen puolesta

Ari Koskinen
Aluejohtaja
Hämeen Liikunta ja Urheilu
puh.050  371 4999