Mikko Mustonen HLU:n lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaksi

11.1.2021

Hei! 
Aloitin Hämeen liikunta ja urheilu ry:n lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijana vuoden alusta. Tulen toimimaan liikkuvat ohjelmaperheen parissa sekä muissa harrastamiseen ja lasten liikuntaan liittyvissä hankkeissa ja verkostoissa. 

Olen koulutukseltani luokanopettaja sekä terveystiedon opettaja ja siirryn suurella mielenkiinnolla opettajan tehtävistä lasten ja nuorten liikunnan kehittämistehtäviin. Opettajan työn lisäksi olen toiminut seurapuolella jääkiekon parissa sekä valmentajan että pelaajan roolissa. 

Koulumaailmassa työskennellessäni olen nähnyt kuinka suuri merkitys lasten liikunnalla on hyvinvoinnin kannalta ja kuinka suuressa roolissa tässä tehtävässä ovat päiväkodit, koulut ja muut lapsen toimintaympäristöt kodin lisäksi. Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijan tehtävässä tulen tekemään työtä liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi lasten ja nuorten arjessa.


Mikko Mustonen
asiantuntija, lasten ja nuorten liikunta
p. 044 7748 827, mikko.mustonen (at) hlu.fi