Darts-kiertue luo yhteisöllisyyttä toisella asteella
29.4.2026
HLU:n toteuttama Darts-kiertue on parhaillaan käynnissä Tampereen kaupunkiseudun lukioissa. Kiertue tuo lukioihin uudenlaista yhteisöllistä tekemistä, jonka keskiössä ovat opiskelijoiden oma ideointi ja matalan kynnyksen osallistuminen.
Tapahtumakokonaisuuden tavoitteena on lisätä hyvinvointia, aktiivisuutta ja yhdessä tekemisen iloa toisella asteella. Darts valikoitui lajiksi opiskelijoiden oman kiinnostuksen mukaan ja sen ympärille rakennettiin kilpailullinen mutta rentohenkinen tapahtumakokonaisuus. Maksuton kiertue on avoin kaupunkialueen lukiolaisille taitotasosta riippumatta. Lukioissa suoritetaan karsinnat ja kuusi opiskelijaa pääsee edustamaan omaa kouluaan finaaliin.
Parhaillaan käynnissä oleva kiertue huipentuu suureen finaalipäivään 13. toukokuuta. Finaalit käydään Kauppi Sports Centerillä.
Tapahtuma tuo opiskelijoita yhteen
Pyynikin lukiolla päivän vastuuopiskelijat Helmi ja Teemu, olivat alusta lähtien auttamassa Darts-päivän järjestelyissä. He hoitivat pisteiden laskentaa, kuulutuksia, valaistusta ja musiikkipuolta.
- Parasta tapahtumassa on ihmisten kohtaaminen ja vastuun kantaminen hyvässä ilmapiirissä, kertoi Teemu.
- Palkitsevinta on se, kun näkee yhteishengen rakentuvan tapahtumien kautta, kertoo puolestaan Helmi.


Helmi nostaa esiin toisinaan viestinnän haasteet: tieto tapahtumista ei aina tavoita kaikkia opiskelijoita. Tästä huolimatta vastuuopiskelijat, tuutorit ja opettajat tekevät tiivistä yhteistyötä ja tukevat toisiaan joustavasti.
- Koulurakennuksen hajanaisuus vaikeuttaa arjessa kohtaamisia, mutta Darts-tapahtuma toi opiskelijoita yhteen, kiittelee Teemu.
Pyynikin lukion liikuntatuutorit Zoe ja Fanni ovat olleet myös aktiivisesti mukana kiertuepäivän toteutuksessa. He auttoivat pisteiden laskussa ja kannustivat muita opiskelijoita osallistuma.
- Liikuntatuutorin roolissa parasta on saada ihmiset liikkumaan, toteavat Zoe ja Fanni.
He järjestävät myös viikoittain matalan kynnyksen pelejä ja leikkejä koulun välitunneilla. Vastuutehtäviin kuuluu lisäksi verkostoitumistilaisuuksiin osallistuminen sekä liikuntaan liittyvien kyselyiden suunnittelu ja toteutus. Haastavimmaksi he kokevat opiskelijoiden innostumisen, mutta juuri siksi erilaiset liikuntatapahtumat ovat heidän mukaansa erityisen tärkeitä yhteishengen ja osallisuuden vahvistamisessa. Liikuntatuutoritoiminta on koulussa vielä uusi konsepti.
Nuoret ottaa hienosti vastuuta itse
Darts-kiertuetta koordinoi Linda Mikkola, joka toimii harjoittelijana HLU:lla ja opiskelee viimeistä vuotta liikunnanohjaajaksi Savonlinnassa.
- Parasta kiertueessa on se, että monet tulevat kokeilemaan lajia ilman aiempaa kokemusta ja innostuvat nopeasti, kertoo Linda.
- Ilmapiiri on ollut ihan superhyvä. Oppilaat kannustavat toisiaan ja houkuttelevat uusia pelaajia mukaan. Pelataan tosissaan, muttei vakavasti, Linda kuvailee.
Häntä on yllättänyt erityisesti se, kuinka vahvasti nuoret ovat itse ottaneet vastuuta tapahtuman toteuttamisesta ja ilmapiirin luomisesta.
- Vaikka aamulla ei aina tiedetä tarkalleen, miten päivä etenee, kaikki on silti saatu hoidettua hienosti.”
Finaalissa tavataan
Pyynikin lukion opiskelija Hilja Luukku eteni koulunsa finaaliin. Finaalipaikka herättää jännitystä, mutta hän suhtautuu tilanteeseen rennosti.
- Pelottaa, mutta ei haittaa, vaikka menisi huonosti. En halua ottaa tätä liian vakavasti, hän kertoo.
Hilja on harrastanut dartsia aiemminkin ja osallistunut Lempäälän viikkokisoihin. Hän vinkkaa muillekin ”kisailu.net-sivustosta”, josta löytyy kattavasti darts-kilpailuja. Tulevaisuudessa hän osallistuisi mielellään myös koulujen välisiin kilpailuihin. Kehitysideana hän toivoo parempaa valaistusta darts-taulujen ympärille.
Hänen mukaansa tapahtuma herätti uudelleen kiinnostusta lajia kohtaan.
Myös koulun vahtimestari osallistui innokkaasti tapahtumaan ja opasti opiskelijoita heittotekniikassa, mikä osaltaan lisäsi tapahtuman yhteisöllistä ja kannustavaa henkeä. Pyynikin lukion oma finaali keräsi huimasti yleisöä ja kannustusta. Valaistus ja musiikki loivat päivään tapahtuman tuntua.
Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää Darts-kiertueen nyt toista kertaa yhdessä Tampereen kaupunkiseudun lukioiden kanssa. Finaalitapahtumaan 13.5. klo 14–16 Kauppi Sports Centerille on kaikilla kiinnostuneilla vapaa pääsy. Tervetuloa seuraamaan ja kannustamaan!
Teksti Sara Paavola

