Avoimet työpaikat
HLUn alueen urheiluseurojen avoimia työpaikkoja.
(22.12.2025)
Pirkkalan Pirkat hakee toiminnanjohtajan vanhempainvapaan sijaista
Ilmoitus Pirkkalan Pirkkojen sivulla >>>
Oletko Sinä toiminnanjohtajamme vanhempainvapaan sijainen?
Nykyisen, vakituisessa työsuhteessa olevan toiminnanjohtajamme jäädessä vanhempainvapaalle kevään aikana, palkkaamme määräaikaiseen työsuhteeseen toiminnanjohtajan sijaisen.
Pirkkalan Pirkat on kasvava ja aktiivinen urheiluseura, joka tarjoaa monipuolisia harrastusmahdollisuuksia Pirkkalan alueella. Seurassa on noin 1200 jäsentä. Lajivalikoimaamme kuuluu tällä hetkellä salibandy, lentopallo, yleisurheilu, pesäpallo ja koripallo. Lisäksi seura omistaa seurantalo Pirkan Pirtin Pirkkalassa. Pirkat on Suomen 4. suurin lentopalloseura ja Sisä-Suomen 3. suurin salibandyseura lisenssimäärillä mitattuna. Syksyn 2025 aikana Pirkat sai ensimmäisen tähtimerkin, kun lentopallo auditoitiin lasten ja nuorten tähtiseuraksi. Seura järjestää myös Harrastamisen Suomen mallin kerhoja Pirkkalassa.
Toiminnanjohtajan sijaisena vastaat seuran toimintojen ylläpitämisestä ja kehittämisestä yhteistyössä henkilökunnan, johtokunnan sekä lajijaostojen kanssa. Toiminnanjohtaja johtaa ja koordinoi seuran hallintoa, taloutta, viestintää sekä myyntiä ja markkinointia. Odotamme toiminnanjohtajan sijaiselta hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Pystyt myös koordinoimaan seurantalomme toimintoja. Arvostamme aikaisempaa kokemusta urheiluseuratoiminnasta ja/tai (urheilu)järjestöistä.
Tarjoamme monipuolisen tehtävän urheiluseuran toimintojen parissa, hyvän perehdytyksen työhön, tarvittavat työvälineet (tietokone ja puhelin) ja mahdollisuuden verkostoitua alueellisten toimijoiden kanssa. Toimistomme sijaitsee Pirkkalassa. Työtehtävät sijoittuvat pääosin Pirkkalan alueelle ja edellyttävät jonkin verran matkustamista omalla autolla. Työ edellyttää valmiutta työskennellä iltaisin ja viikonloppuisin.
Hakiessasi tehtävään toivomme Sinulta soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai vastaavaa osaamista, hyviä viestinnällisiä ja tietoteknisiä valmiuksia sekä kokemusta tavoitteellisesta työskentelystä.
Odotamme sinulta:
- kykyä organisoida ja kehittää seuratoimintaa
- positiivista ja aikaansaavaa asennetta
- hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
- monipuolista ymmärrystä yhdistyksen taloushallinnosta
Työsuhde on määräaikainen. Määräaikaisuuden perusteena on vanhempainvapaa. Työssä on kuuden kuukauden koeaika.
Hakemukset palkkatoiveineen ja liitteineen tulee lähettää 14.1.2026 klo 16 mennessä sähköpostilla osoitteeseen antti.tolli(at)pirkkalanpirkat.fi. Aloitamme haastattelut jo hakuvaiheen aikana ja sopivan hakijan tullen henkilö voidaan palkata jo hakuaikana. Aloitusajankohta sovitaan valitun henkilön kanssa erikseen. Tarkoitus on, että sijainen ehtii olla nykyisen toiminnanjohtajan kanssa samaan aikaan ja perehdyttää seuran toimintaan.
Lisätietoja:
Antti Tölli, seuran puheenjohtaja
0503485904
antti.tolli(at)pirkkalanpirkat.fi
Sini Rönnqvist, seuran toiminnanjohtaja
040 8328437
sini.ronnqvist(at)pirkkalanpirkat.fi
(29.10.2025)
Harjulan Halla hakee liikkunnanohjaajaa monipuoliseen liikuttamiseen
Kyläurheiluseura Harjulan Halla Havisevalta (Kangasala) etsii liikunnanohjaajaa tai yhteistyökumppania järjestämään edullista lähiliikuntaa Havisevan koululla.
Seura tarjoaa monipuolista liikuntaa kaikenikäisille kyläläisille – aikuisille ja lapsille. Toiveissa on mm. perinteistä jumppaa, crossfit-tyyppistä treeniä, sirkustemppukouluja ja palloilukerhoja.
Olisitko sinä kiinnostunut toimimaan Hallassa?
Lisätiedot: Jenni Ritoluoma, Jenni.ritoluoma@hotmail.com
Tutustu aktiivisesti toimivan Harjulan Hallan toimintaan täällä>>>
(21.1.2025)
Lempäälän Voimisteluseura LeVo on tammikuussa 2023 perustettu telinevoimistelun erikoisseura.
LeVon valmentajakaartista löytyy kokemusta kansainvälisen ja SM-tason urheilijoiden valmennuksesta sekä vahvaa pedagogista osaamista lasten kanssa toimimisesta.
Lempäälän Voimisteluseura järjestää toimintaa kaikenikäisille tytöille ja pojille. Seuramme keskittyy tyttöjen kilpatelinevoimisteluun unohtamatta harrastamisen iloa. Meillä on 20 koulutettua valmentajaa ohjaamassa noin 250 voimistelijan harjoituksia. Voimme ylpeänä todeta harrastajamäärämme kasvaneen moninkertaiseksi jo lyhyessä ajassa! Lue lisää meistä: https://lempaalanvoimisteluseura.fi
Voimistelijamäärien kasvaessa haemme nyt joukkoomme uusia
TELINEVOIMISTELUVALMENTAJIA
seuramme kilpa- ja harrastevoimisteluryhmiin.
Tässä tehtävässä on oiva tilaisuus ponnistaa iloiseen ja innokkaaseen joukkoon, joka mahdollistaa seuramme voimistelijoille verratonta valmennusta. Tarjoamme seuran jäsenille monipuolisia elämyksiä ja kokemuksia tämän upean urheilulajin parissa. Toimintamme tuottaa laadukasta ja määrätietoista, kansainvälisille kilpakentille tähtäävää toimintaa sekä ei niin tavoitteellista liikunnan riemua. 🤸♂️
Onko sinulla omaa lajitaustaa jonkin voimistelulajin parista ja nautit pienten voimistelijoiden kehityksen edistämisestä? Tehtävä ei edellytä aikaisempaa ohjaaja- tai valmennuskokemusta, vaan valmiutta ja halua auttaa eri-ikäisiä ja -tasoisia yksilöitä omalla voimistelijapolulla eteenpäin. Sinulla on ymmärrys, että tämän lajin parissa toimitaan toisia kannustaen ja nilkat suorana pitäen. Me autamme sinua kasvattamaan omaa osaamistasi seuran sisäisillä ja Voimisteluliiton järjestämillä koulutustapahtumilla. 👯♀️
Vaikka oma jättiläinen ei enää pyörisi ja volttiarabiflikki rullaisi, voit olla seuraava seuramme valmentaja. Tätä työtä voi tehdä esimerkiksi omien opiskeluiden tai muun työn ohessa. Runsaan ryhmävalikoimamme takia, meillä on mahdollisuus räätälöidä sinun aikatauluihisi sopiva valmennuskalenteri. 📆
Toivomme sinulta rohkeaa ja positiivista toimintaotetta eri-ikäisten voimistelijoiden valmentajana. Sinulla on taito toimia innostavalla ja napakalla otteella. Saat ryhmäläiset toimimaan tarkoituksenmukaisesti ja lisäksi verkkareissasi on keinoja pitää harjoitukset mielekkäinä sekä toiminnantäyteisinä. Haemme nyt sitoutuneita valmentajia mukaan toimintaamme, jotta voimme jatkossakin suunnitelmallisesti ja päämäärätietoisesti kehittää voimistelijoitamme sekä toimintaamme. 🤹
Tarjoamme sinulle säännöllisen tuntityön, 2–25 ohjaustuntia viikossa. Valmennukset toteutuvat arki-iltaisin ja/tai viikonloppuisin Lempäälän alueella. Ryhmissä toimii pääsääntöisesti 1–2 ohjaajaa/ryhmä ja kokemuksesi mukaan jaamme sinulle parhaiten soveltuvat ryhmät, joko harraste- ja/tai kilpapuolelta. Tehtävän palkkaus sovitaan koulutuksen ja kokemuksen mukaan, mutta uskoaksemme pystymme tarjoamaan kilpailukykyisen korvauksen työstäsi.
Oletko se sinä?
Mikäli haluat pyörähtää osaksi joukkoamme, ole yhteydessä joko suoraan seuramme päävalmentajaan Maria Pirskaseen mpirskanen@hotmail.com tai laita meille sähköpostia osoitteeseen lempaalanvoimisteluseura@gmail.com. Haku on auki 28.2.2026 saakka. Valmennukset voit aloittaa heti.
(22.10.2024)
Uimaseura Kangasalan Kuohu etsii jatkuvasti uimataitoisia ohjaajia
jotka ovat kiinnostuneita uinnista ja lasten ohjaamisesta. Tarvittaessa seura kouluttaa tehtävään. Työ tapahtuu Kangasalan tai Oriveden uimahallissa.
Kysy lisää: uimaseurakangasalankuohu@gmail.com
Tampereen Kisatoverit etsivät ohjaajia harrasteryhmiin
Lisätietoja voi käydä lukemassa kotisivuilta.
Linkki kotisivulle: https://www.tampereenkisatoverit.fi/seura/ohjaajarekry/
Työhakemukset: toimisto@tampereenkisatoveri.fi
TKT Jalkapallo etsii jalkapallovalmentajia
Mikäli olisit halukas lähtemään valmennushommiin palkkaa vastaan, niin täytä lomake kotisivuillamme tai kysy lisää!
TKT Jalkapallojaoston puheenjohtaja: joonas.maenpaa@outlook.com
https://www.tampereenkisatoverit.fi/lajit/jalkapallo/
Lempäälän Voimisteluseura hakee telinevoimisteluvalmentajia
Voimistelijamäärien kasvaessa haemme nyt joukkoomme uusia
telinevoimisteluvalmentajia seuramme kilpa- ja harrastevoimisteluryhmiin
Lue lisää täältä.
Koovee:ssa töitä tarjolla Lue lisää.
Ilmoita avoimesta työpaikasta Tommi Lindroosille (tommi.lindroos@hlu.fi) niin lisäämme sen sivuille. Avoimista työpaikoista kerrotaan myös HLU:n uutiskirjeessä.
HLUn avoimia työtehtäviä
- HLU etsii harjoittelijoita. Lue lisää