Hämeen Urheilugaalassa palkittiin onnistujia ja kiitettiin toimijoita

2.2.2018

HLU:n Vuoden Urheilija on Krista Pärmäkoski ja Vuoden Nuori Urheilija Emmaliina Tulkki.

 

Hämeen Urheilugaala kokosi perjantaina 2.2.2018 Tampereelle yli 400 urheilijaa, toimijaa, vaikuttajaa ja liikunnan ystävää alueelliseen Urheilugaalaan. Hienojen urheilijoiden, valmentajien ja toimijoiden palkitsemisten lisäksi gaalayleisö nautti näyttävistä liikuntaesitysten ja musiikista.

 

Gaalassa palkittiin suuri joukko vuonna 2017 menestyneitä urheilijoita, valmentajia sekä nuoria lupauksia. Lisäksi jaettiin tunnustuksia elämäntyöstä liikunnan ja urheilun hyväksi, panoksesta oman lajin ja seuran eteen sekä lajin tunnettuuden kasvattamisesta liikunta- ja urheilupiirien ulkopuolella.

Illan viihteellisestä ohjelmasta vastasivat latinalaistanssipari Henrik Saastamoinen & Iida Johansson, polkupyörätrialistit Niilo Stenvall & Juho Tommila. Musiikkia gaalavieraille esittivät Peppiina Kaperi & Harri Marttila sekä yhden miehen orkesteri Lauri Schreck.

Tampereen kaupunki oli kutsunut juhlaan vuoden 2017 Mestariurheilijat.

HLU jakoi juhlassa seuraavat palkinnot:

Vuoden UrheilijaKrista Pärmäkoski, Ikaalisten Urheilijat, hiihto
Vuoden Nuoren UrheilijaEmmaliina Tulkki, Linköpings FC, jalkapallo
Vuoden JäsenseuraSC Classic ry, Tampere, salibandy
Vuoden UrheilutekoVammalan Lentopallo ry
Vuoden LäpimurtoManse PP:n naisten superpesisjoukkue, Tampere, pesäpallo
Elämänura-palkintoRisto Lahti, Akaa
Hämäläinen SisulimppuAntti Hynynen, Ilves ry, jalkapallo
(Mahtavan limpun on lahjoittanut Leivon Leipomo Tampereelta)

 

Kaikki gaalan järjestäjätahot jakoivat tilaisuudessa omia palkintoja. Palkitut ja palkinnot ovat tämän viestin lopussa.

 

Lisätietoa: HLU:n seurakehittäjä Tommi Lindroos, p. 044 7748 880, tommi.lindroos@hlu.fi

Kuvat kaikista gaalassa palkituista

 

Yhteistyökumppaneina: Suomen Jääkiekkoliitto Hämeen alue, Suomen Palloliitto Tampereen piiri, Suomen Salibandyliitto, Suomen Voimisteluliitto Sydän-Suomen alue, TUL Tampere, Tampereen kaupunki, Varalan Urheiluopisto, Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiö sekä Tampereen Urheilun Edistämissäätiö.

 

Palkitut: Hämeen Urheilugaala 2.2.2018

Palkitsija: Hämeen Liikunta ja Urheilu ry

HLU:n Vuoden urheilija - Krista Pärmäkoski, Ikaalisten Urheilijat, hiihto

  • Lahden MM-kisat: hopea yhdistelmäkilpailu, pronssi 4x5km viesti, 6. 30 km (V)
  • Tour de Ski 2.
  • SM 1. 10 km (P)

HLU:n Vuoden Nuori Urheilija - Emmaliina Tulkki, Linköpings FC

  • Tampereen Ilveksen kasvatti ja nousi 17-vuotiaana Ruotsin mestarijoukkue Linköpingin vakiopelaajaksi ja pelasi myös Mestareiden liigaa

HLU:n Vuoden jäsenseura - SC Classic, Tampere, salibandy

  • Salibandyn suomen mestaruus sekä miesten että naisten liigassa
  • laadukas juniorityö
  • koko Classic Family -työn toteutus ja innovatiivinen kehittämisote toimintaan (mm. Singapore pelit, hankeet jne. )

HLU:n Vuoden Urheiluteko - Vammalan Lentopallo ry

  • historiallinen saavutus selviytyä Mestareiden liigan lohkovaiheeseen (4. kierros)

HLU:n Vuoden Läpimurto - Manse PP:n naisten liigajoukkue, Tampere, pesäpallo

  • Erityisesti seuran 1. Suomen Mestaruus naisten pesisliigassa
  • Toimiva yhteistyö Hämeenkyrön Räpsän ja Ruoveden Pirkkojen kanssa eli hyvä esimerkki myös aidosta ja tuloksellisesta seurayhteistyöstä.

HLU:n Elämänura-palkinto + Veikkauksen Jokeripalkinto - Risto Lahti, Akaa

  • Lentopalloilun merkittävä vaikuttaja yli 40 vuotta lentopallotoimintaa
  • kymmenkunta vuotta nuorten maajoukkueen toisena valmentajana
  • Suomen Lentopalloliiton valinta vuoden nuorisovalmentajaksi 2004-05, Liiton kultainen ansiomerkki sekä Viialan Tahtopatsas vuodelta 2006
  • lentopalloseurojen A-Volleyn ja Akaa-Volleyn perustajajäsenyydet ja alueen lentopalloilun ”sielu”
  • Suomen joukkueen toinen valmentaja sotilaiden MM-turnauksessa Brasiliassa
  • luonut lentopalloliiton ns. taitomerkkisysteemin, jolla juniorit voivat itse havainnoida osaamisen kehittymistä
  • johdattanut A-Volleyn C, B, ja A-juniorit Suomen Mestaruuteen

Hämäläinen Sisulimppu - Antti Hynynen, Ilves ry, jalkapallo

  • Urheilun, opiskelun ja perhe-elämän onnistunut yhdistäminen sekä savutettu asema joukkueen kapteenina.


Palkitsija: Opetushallitus

Liikkuva koulu -palkinto - Lasten Liikunnan Tuki ry, Hämeenlinna

  • Liikkuva koulu -palkittavat ovat kouluja, seuroja ja kuntia, joissa oppilaille tarjotaan sisällöllisesti monipuolista matalan kynnyksen liikuntaa.
  • Lasten Liikunnan tuki tekee monialaista yhteistyötä sekä pitkäjänteistä ja hyvin koordinoitua toimintaa.


Palkitsija: Suomen Jääkiekkoliitto Hämeen alue

Jääkiekkoliiton Hämeen alueen elämäntyöpalkinto - Risto Laine

  • Risto Laine on toiminut todella pitkään pirkanmaalaisessa jääkiekossa
  • eri tehtävissä. Hän on ollut valmentajana sekä seurajoukkueissa että maajoukkueissa,
  • toiminut sekä valtakunnallisissa että alueellisissa luottamustehtävissä ja tietysti seurajohtajana.
  • on omalta osaltaan kehittänyt erinomaisesti hämäläistä jääkiekkoa.


Palkitsija: Suomen Salibandyliitto

Lajin edistämistyö 2017 - Tapio Tamminen, Minna Simonen, Seppo Markkanen


Palkitsija: Suomen Voimisteluliitto Sydän-Suomen alue

Hämäläinen voimisteluteko 2017 - Tampereen Jumppatiimi, Tampere

  • Seura on noussut pitkäjänteisellä työllä yhtenä harvoista pelkästään harrastevoimisteluun keskittyneistä seuroista jäsenmäärältään liiton suurimpien seurojen joukkoon.
  • Seura on kasvattanut jäsenmääräänsä viiden vuoden sisällä 900 jäsenelle eli vuonna 2013 jäseniä 1056 ja 2017 jäseniä 1950, vuodenkin sisään jäsenmäärä on kasvanut 400.
  • Yli 100 ohjattua tuntia/viikko seuran jäsenten lähiliikuntapaikoilla, tuntitarjontaa kaiken ikäisille, kekseliäisyys/innovatiivisuus, brändäys "Tajutonta menoa".

 

Palkitsija: Suomen Urheiluliitto

Vuoden Urheilija-valmentaja-pari - Samuli Samuelsson, Mauri Salomäki


Palkitsija: TUL Tampereen Piiri

Piirin paras miesurheilija - Kalle Kivioja, Tampereen Taekwon-Do seura, taekwondo

  • ITF Taekwondo do:n MM-hopeaa 2017 voimamurskauksessa
  • ITF Taekwondo do:n EM-pronssi 2017 joukkuevoimamurskauksessa
  • Suomen ITF Taekwondo do:n SM-kulta voimamurskauksessa

Piirin paras naisurheilija - Laura Vihervä, Valkeakosken Koskenpojat, kilpa-aerobic

  • SM kulta naisten sarja
  • SM kulta naisten joukkuesarja
  • SM kulta naisten ryhmäsarja
  • EM 12. naisten sarjassa, historian paras tulos kautta aikain yksilösarjassa
  • EM 12. ryhmäsarja (miehet ja naiset samassa sarjassa)
  • EM 12 joukkuesarja (miehet ja naiset samassa sarjassa)
  • Cup kilpailujen voittoja yksilö, joukkue- ja ryhmäsarjassa

Piirin paras nuori naisurheilija - Ida Hulkko, TaTU Tampere, uinti

  • aikuisten SM kultaa uinnin lyhyen radan 50m ja 100m rintauinnissa
  • aikuisten SM kultaa uinnin pitkän radan 100m rintauinnissa
  • lyhyenradan EM 10. 50m rintauinnissa

Piirin paras nuori miesurheilija - Arttu Korkeasalo, Lielahden Kipinä, yleisurheilu

  • kuulantyönnössä 10. sija nuorten 19 v. EM-kilpailuissa, tulos 18.93 m
  • kuulantyönnön Suomenmestari sarjassa pojat 17 v., tulos 20.72 m.
  • kiekonheiton Suomenmestaruus hopeaa sarjassa pojat 17 v., tulos 52.46 m
  • kuulantyönnön halli Suomenmestari sarjassa pojat 17 v., tulos 20.47 m
  • kuulantyönnön halli SM-pronssi miesten yleinen sarja, tulos 17.38 m
  • Arttu Korkeasalo oli 2017 maailman paras 17 v. kuulantyöntäjä, hallussa kaikkien kuulan painoluokissa: 5 kg 20.81 m, 6 kg 19.27 m, 7.26 kg 17.68 m

Piirin paras joukkue - Vilppulan Tähden A-pojat, lentopallo

  • SM-kultaa 2017, seuran omia kasvatteja
  • sama joukkue voittanut myös E-, D-, C-, B- ja A-ikäisten Lounais-Suomen aluemestaruuden
  • B-pojissa SM-hopea ja C-pojissa pronssi


Palkitsija: Varalan Urheiluopisto

Vuoden valmentaja - Jussi Tapola, Tappara, jääkiekko

  • Johdattanut joukkueensa kahteen peräkkäiseen suomenmestaruuteen SM-Liigassa
  • Pitkäjänteistä nuorten pelaajien kehitystyötä Jääkiekkoleijonien valmennustiimissä


Palkitsija: Tampereen Urheilun Edistämissäätiö

Tamperelaisurheilun tekijäpalkinto - Matti Kaario

  • Pitkäaikainen, ansiokas ja monipuolinen työskentely tamperelaisen urheilun, huippu-urheilun ja kaupungin liikuntaolosuhteiden hyväksi.

Tamperelaisurheilun tekijäpalkinto - Pekka Koskela

  • Pitkäaikainen, ansiokas ja monipuolinen työskentely tamperelaisen urheilun, liikuntapaikkojen ja urheilutilaisuuksien järjestämistehtävissä

Nuorisourheiluteko - Tampereen Sisun telinevoimistelupojat

  • Ylivoimainen telinevoimistelun vuoden 2017 seurajoukkuemestaruus. Mestaruus oli Sisulle JunnuGymissä jo neljäs peräkkäinen. Sisun joukkue- ja yksilötason laajan menestyksen taustalla on pitkäaikainen kehitystyö.


Palkitsija: Kauppaneuvos Kalle Kaiharin tukisäätiö

Säätiön Puhalluskukka-palkinto - Riitta Taipale, Tampereen Voimistelijat

  • Isojoen Urheilijat, telinevoimisteluohjaaja oto1975-1977
  • Tampereen Voimistelijat: vuodesta 2001 päätoiminen telinevoimisteluvalmentaja, oto-valmentajana, toiminnanjohtaja 1.6.2006 lähtien ja jatkuu edelleen…
  • Suomen Voimisteluliiton tuomari- ja valmentajakouluttaja 2004 lähtien
  • Suomen Voimisteluliiton EYOF-projektin vetäjänä 2007-2011
  • Telinevoimistelun kansanvälinen tuomarikortti vuodesta 1993-2012, kansallinen korkein tuomarikortti 2013-2019
  • Ensimmäinen kansainvälinen kilpailukokemus vuonna 1988 Barcelonassa, Gymnasiaadit, jonka jälkeen useita kertoja Suomen joukkueen valmentajana PM-, EM- ja MM-tasoilla, niin naisilla kuin junioreillakin
  • Vuosien 2010-2014 aikana toiminut useissa PM-, EM- ja MM-kilpailuissa Suomen joukkueen joukkueenjohtajana

Palkinto elämäntyöstä urheilun hyväksi - Jarmo Hakanen

  • Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja vuodesta 1987 lähtien.
  • SUL:n liittovaltuuston jäsen vuodesta 1985 alkaen. Liittovaltuustoin puheenjohtaja vuodesta 2013 lähtien.Hämeenseudun urheilun puheenjohtaja vuosina 2003–2006 ja 2009–.
  • Valittiin Vuoden urheiluvaikuttajaksi vuoden 2014 urheilugaalassa.

Urheilutoimittajapalkinto - Esa Maaranen

  • Aamulehden pitkäaikainen urheilutoimittaja
  • pitkä ura Tampereen Urheilutoimittajien Kerhon ja Suomen Urheilutoimittajain liiton hallituksissa

Tampereen paras urheilija

3. sija: Manse PP:n naisten edustusjoukkue, Tampere, pesäpallo

  • voitti ensimmäisen kerran naisten Superpesiksessä kultaa.

2. sija: Venla Harju, Tampereen Pyrintö, suunnistus

  • voitti Viron MM-kisoissa pronssia henkilökohtaisella keskimatkalla ja viestissä.

1. sija: Tapparan jääkiekkojoukkue, Tampere

  • toinen peräkkäinen SM-liigan kulta

 

Palkitsija: Tampereen Kaupunki

Mestariurheilijat kutsuttu Hämeen Urheilugaalaan

  • Tampereen kaupunki kutsui gaalan tamperelaisia seuroja edustaneet suomenmestari sekä kansainvälisissä kilpailuissa menestyneet, merkittävästi harrastuttujen lajien edustajat. Heitä pääsi paikalla noin 130.