Sporttikortti-kampanja käynnistyi! Sporttikorttilaiset, käykää kokeilemaan erilaisia liikuntalajeja!

15.8.2017


Eka- ja tokaluokkalaisten Sporttikortti 15.8.-31.10.2017! SEURAT vielä voi tulla mukaan!

 

Tänään tiistaina käynnistyi Pirkanmaalla yhdeksännen kerran ja Hämeenlinna-Hattula alueella toisen kerran Sporttikortti-kampanja. Siinä opettajat jakavat eka- ja tokaluokkalaisille oman Sporttikortin, jolla pääsee kolmesti maksutta tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin.

Oman Sporttikorttinsa opettajaltaan saa runsaat 11 000 eka- ja tokaluokkalaista Pirkanmaalla, Hämeenlinnassa ja Hattulassa. Kaikki tutustuminen tapahtuu kouluajan ulkopuolella, joten vanhemmilla on suuri vastuu siitä, että yhdessä lapsen kanssa katsotaan millaisia lajeja voisi olla mukava käydä kokeilemassa ja tarvittaessa kuljettaa lapsi paikanpäälle. Kortilla saa käydä tutustumassa kolme kertaa, itse voi valita käykö kolmessa eri lajissa vai kolmesti samassa tai jotain muuta.

Kaikki harrastustarjonta on paikallisten urheiluseurojen tai vastaavien järjestämää toimintaa. Mukana on tähän mennessä ilmoittautunut noin sata seuraa, lajeja on kymmenittäin ja yksittäisiä harrastuskertoja yli 900. Tarjonnan määrä päivittyy vielä huomattavasti, kunhan seurat saavat kirjattua tarjontansa kalenteriin. Osa kerroista on erityisesti sporttikorttilaisille, osa on ihan normaalia syksyn toimintaa, johon sporttikorttilaiset voivat sitten liittyä mukaan

Uusia seuroja otetaan edelleen mukaan kampanjaan.

- Jos seuralla on tarjota tutustumiskertoja kampanja-aikana voi ilman muuta tulla vielä mukaan, kannustaa aluekehittäjä Hannamari Laitinen Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:stä.

- Tätäkin kautta voivat seurat siis viestiä lapsille tarjonnastaan ja Sporttikortin ”luvalla” on helpompi osallistua sen ekan kerran, hän jatkaa.

Sporttikortin idea on tarjota pienille koululaisille mahdollisimman matala kynnys tutustua seuratoimintaa. Konkreettinen sporttikortti on eräänlainen ”lupalappu” mennä mukaan harjoituksiin. Toiveena on, että moni pieni koululainen löytäisi itseään kiinnostavan tavan liikkua ja saisi siitä jopa elinikäisen harrastuksen mukavine kavereineen.

Kaikki mukana olevat urheiluseurat ja koulut kunnittain löytyvät Eka- ja tokaluokkalaisten Sporttikortti -kampanjan verkkosivuilta.
Harrastustarjonta löytyy Sporttikalenterista.


Kampanjan toteuttaa Hämeen Liikunta ja Urheilu (HLU) ry yhteistyössä koulujen ja urheiluseurojen kanssa.

 

Lisätietoa:
lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä Hannamari Laitinen, HLU, p. 040 8414 229, hannamari.laitinen@hlu.fi