HLU hakee Välkkäri -kouluttajia Kanta-Hämeeseen

26.4.2016

Aamulehden juttu Lempäälän Välkkäri-toiminnasta
Aamulehden juttu Lempäälän Välkkäri-toiminnasta

Hämeen Liikunta ja Urheilu on v. 1993 perustettu alueellinen liikuntajärjestö, jonka keskeiset toimintatavat ovat vaikuttaminen, osaamisen kehittäminen ja palvelut. Toimialue on Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnat.

Alueella on 33 kuntaa ja 660 000 asukasta. Suurimmat kaupungit ovat Tampere, Hämeenlinna, Riihimäki, Nokia, Forssa, Valkeakoski ja Ylöjärvi.

Koulutuksiimme osallistuu vuosittain noin 4000 henkilöä. HLU tuottaa laadukasta ja asiantuntevasti räätälöityä koulutusta sekä avoimena että tilauskoulutuksena.

 

Kouluttajamme toimivat oman toimen ohella kouluttajina HLU:ssa.

Oppilaille suunnattu Välkkäri-välituntiohjaajakoulutus on valtakunnallinen eli sitä toteutetaan ympäri Suomen samoilla materiaaleilla ja kouluttajaohjeilla. Tavoitteena ovat yhteisesti toteutetut laadukkaat koulutukset. Koulutuksia järjestetään sekä ala- että yläkoulun oppilaille. Kouluttajana toimiminen edellyttää kykyä toimia nuorten kanssa, esiintymistaitoa, positiivista suhtautumista liikuntaan ja koulumaailmaan sekä kiinnostusta nuorten hyvinvoinnista.

Koulutusesittely: Välitunnit ovat liikkumista ja rentoutumista varten, silloin tunnilla jaksaa keskittyä. Mutta kuka aktivoisi lapsia ja nuoria toimimaan välitunneilla aktiivisesti? Opettajan kehotukset eivät aina pure ja aikuisetkin tarvitsevat tauon. Välkkäriksi voidaan valita ja kouluttaa oppilaita, jotka ovat kiinnostuneita liikunnasta ja ohjaamisesta, ja joilla on kykyä innostaa muita mukaan. Koulutuksen jälkeen oppilailla on valmiudet liikuntaleikkien ja -pelien käynnistämiseen välitunneilla. Opettaja toimii Välkkäreiden apuna ja kannustajana sekä huolehtii toiminnan jatkuvuudesta. Välkkäreiksi sopivat alakoulujen 5.–6. luokkien sekä kaikki yläkoulun oppilaat.

Koulutuksessa nuori:
• oppii uusia pelejä ja leikkejä
• saa rohkeutta ideointiin
• saa apua liikunnan ja välituntitoiminnan suunnitteluun sekä harjoitusta ohjaamiseen

Koulutus toteutetaan kahtena päivänä 90 minuuttia tai 3 tuntia yhtenä päivänä. Koulutukseen sisältyy keskustelua, pari- ja ryhmätöitä, liikkumista ja ohjausharjoittelua. Koulutusajankohta sovitaan koulukohtaisesti.

Etsimme työhönsä innokkaasti ja sitoutunutta kouluttajaa Kanta-Hämeeseen (kotipaikka esim. Hämeenlinna, Hattula, Forssa, Tammela).

 

Työ vaatii oman auton käyttöä.

 

 

Mikäli täytät nämä kriteerit, voit jättää meille avoimen hakemuksen sähköpostitse.

Kiinnostuksen ja osaamisen mukaan sinulla on mahdollisuus toimia kouluttajana myös muissa koulutuksissa.

 

Lisätiedustelut: Suvi Vuorela p. 0207 482 604, suvi.vuorela@hlu.fi