Välkkärit tuovat vipinää välitunneille

2.10.2012


Valtakunnallinen kampanja liputtaa välituntiliikkumisen puolesta

Kahden seuraavan viikon aikana (1.-12.10.) välitunneilla on vipinää! Nuoren Suomen ja SLU-alueiden kampanja liputtaa välituntiliikkumisen puolesta niin alakouluissa kuin yläkouluissakin. Menossa on mukana yli 180 000 oppilasta. Menoa vauhdittavat 5.-9.-luokkaiset Välkkärit, joita koulutetaan syksyn aikana huimat 5000 ympäri Suomen.

 

 

Oppilaita innostetaan nyt liikkumaan jokaisella välitunnilla, sillä välituntiliikkumisella voi helposti kattaa ison osan koululaisten päivittäisestä liikuntasuosituksesta: alakouluikäinen tarvitsee päivittäin vähintään 2 tuntia, yläkouluikäinen vähintään 1,5 tuntia liikuntaa.

Juuri julkaistun Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaiheen loppuraportin mukaan kouluissa riittää edelleen haastetta, sillä oppilaista vain osa täyttää fyysisen aktiivisuuden minimisuosituksen. Sekä ala- että yläkoululaisten liikkumaton aika koulussa lisääntyi tasaisesti iän myötä, kun samoja oppilaita seurattiin 1½ vuoden ajan.

Oppilaiden innostaminen liikkeelle kuitenkin tehoaa: raportin mukaan yläkoululaisia saatiin paremmin liikkeelle, kun välitunnit vietettiin ulkona ja heitä kannustettiin osallistumaan peleihin ja leikkeihin.

 

Pikkolan koululla nuoret liikuttavat nuoria

Pikkolan koululla Kangasalla on toiminut jo kolmen vuoden ajan Hobbari-ryhmä. Tämä ryhmä koostuu vapaaehtoisista kasiluokan oppilaista, jotka kehittelevät liikunnallista toimintaa koulun muille oppilaille.

Tänä syksynä on taas valittu uudet Hobbarit, jotka aloittelevat toimintaansa syksyn kuluessa. Ohjelmassa on jo ollut koristurnaus ja jatkoa tulee Välkkäri-koulutuksen innoittamana. Pikkolan Koulu osallistuu myös valtakunnalliseen yläkoululaisten välituntikampanjaan.

-          Pikkolan koulun malli on hyvänä esimerkkinä muille yläkouluille siitä miten osallistamalla oppilaita saadaan koulun väki innostumaan erilaisista turnauksista ja tapahtumista. Yläkouluikäiset tietävät itse paljon aikuisia paremmin, mikä on mielekästä liikkumista kouluympäristössä, toteaa aluekehittäjä Hannamari Laitinen Hämeen Liikunnasta ja Urheilusta.

 

Bleidaushippaa ja kaupunkitaistoa

Alakoululaisten Vipinää Välkälle! -kampanjassa koululaisten liikkumista piristetään upouusien välituntivinkkien avulla. Tarjolla on muun muassa bleidaushippaa, heppahippaa ja apinafutista. Yläkoulujen välituntikampanjassa nuoret järjestävät luokkien välinen kaupunkitaistoturnauksen, jossa perinteinen polttopallo muuntuu luovaksi ja yhteistyötaitoja vaativaksi jännittäväksi peliksi.

Välituntikampanja on osa Liikkuva koulu -ohjelmaa, jota tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

 

Lisätietoa kampanjasta ja Välkkäri-koulutuksista:
Hannamari Laitinen, Hämeen Liikunta ja Urheilu, hannamari.laitinen@hlu.fi tai p. 0207 482 612