Juniorisportti-leiri 7–11-vuotiaille 10.–13.6.2013 Pirkkala

Neljä vauhdikasta leiripäivää monipuolisen liikunnan ja lajikokeilujen parissa!
 

  • Leiri on suunnattu 7–11-vuotiaille (vm. 2005–2001)
  • Ryhmänohjaajina toimivat koulutetut leiriohjaajamme. Lisäksi lajitutustumistunneilla on erikseen osaavat lajiohjaajat.
  • Leirille mahtuu 140 lasta. Leiriläiset jaetaan noin 20 lapsen ryhmiin iän mukaan. Ilmoittautumisen yhteydessä voit kertoa kaveritoiveen samaan ryhmään.
  • Päivät koostuvat erilaisista lajikokeilusta sekä monipuolisesta liikkumisesta leikkien ja pelien parissa.
  • Ohjelmassa on monipuolisen liikkumisen lisäksi leirin yhteiset iltaohjelmat, leirikisat ja leiridisco.
  • Yöpyminen tapahtuu koulun luokassa ohjaajien kanssa.

            Ilmoittautuminen alkaa viikolla 12.

 

Soveltava leiri


Juniorisportti -leirille voivat lähteä mukaan myös 7-14-vuotiaat lapset, jotka tarvitsevat erityisohjausta. Erityistukea tarvitsevat lapset osallistuvat leirille osana Juniorisportti-leiriä. Leirin ohjelma koostuu monipuolisesta liikunnasta, lajikokeiluista ja perinteisestä leirielämästä leiridiskoineen ja leirikisoineen.

Yhden avustajaohjaajan vastuulla on kaksi erityistä tukea vaativaa lasta. Huomioittehan siis, että emme pysty tarjoamaan lapselle henkilökohtaista avustajaa.

Leirille haetaan mukaan täyttämällä hakulomake. Valinnat leirille tehdään ensisijaisesti ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoitamme leirille mukaan pääsystä kaikille hakulomakkeen jättäneille viimeistään viikolla 20.

Mikäli leiriläinen tarvitsee henkilökohtaista avustajaa, on henkilökohtainen avustaja lämpimästi tervetullut mukaan leirille. Lapsen oma henkilökohtainen avustaja pääsee osallistumaan leirielämään maksutta. Jos leiriläinen haluaa lähteä leirille oman henkilökohtaisen avustajan kanssa, otathan yhteyttä Hannamari Laitinen, hannamari.laitinen(at)hlu.fi tai p. 0207 482 612.

Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta tukee leirin järjestämistä.