 |
 HLU koulutukset sopivat lajille kuin lajille
|
Hämeen Liikunta ja Urheilu järjestää ohjaajille ja valmentajille I-tason koulutuksia, jotka soveltuvat kaikkien lajien ohjaajille ja valmentajille sekä urheilijoille. Lisäksi tarjoamme valmentajille ajankohtaisia valmennukseen ja urheiluun liittyviä teemoja valmentajailloissa. Kouluttajan toimivat HLU:n osaavat OTO -kouluttajat. * Valmentajailloissa yhteistyötä tehdään mm. Suomen Valmentajat ry:n kanssa. * Terve Urheilija teemakoulutuksissa tehdään yhteistyötä Terve Urheilija -hankkeen kanssa. Näiden koulutussisällöt löydät täältä.
Tervetuloa ohjaajaksi! -koulutus (3h) Koulutus on suunnattu urheiluseurojen uusille ja aloittaville pääasiassa 6–11 -vuotiaiden lasten ohjaajille ja valmentajille. Kyseessä on yleiskoulutus, joka soveltuu kaikille lajeille. Se voidaan yhdistää myös lajikoulutukseen. Tavoitteena on antaa aloittaville ohjaajille perustietoja ja -taitoja lasten ohjaamisesta mutta myös innostaa heitä etenemään koulutuspolulla. Koulutuksen sisältöalueet ovat lasten liikunnan ja urheilun lähtökohdat, ohjaajana ja valmentajana toimiminen, ohjaamisen perusteet ja mistä tukea toimintaan. Koulutusta voivat järjestää SLU-alueet, lajiliitot ja sinettiseurat omille ohjaajilleen ja valmentajilleen.
Valmentajatutor (3h) "Valmentajien valmentaja" vastaa seurassa ohjaajien ja valmentajien innostuksen ja osaamisen lisäämisestä. Mitkä ovat ohjaajien ja valmentajien osaamisen tavoitteet? Miten perehdytän uuden ohjaajan? Onko seurassa valmentajakerho? Miten huomioin ohjaajia ja valmentajia?
Valmentajatutor toimii ensisijaisesti oman seuransa 6-15 -vuotiaiden aloittavien valmentajien ja ohjaajien tukihenkilönä.
Kenestä valmentajatutor?
Valmentajatutorilla on tietoa, taitoa ja kokemusta, mutta myös tahtoa ja intoa jakaa niitä
I -tason koulutukset:
Lasten urheilun perusteet (9h) Koulutus on tarkoitettu uusille lasten ohjaajille ja ohjaajiksi aikoville. Se on jokaisen lastenohjaajan peruskurssi urheilun tavoitteista, periaatteista ja keinoista. Perehdymme ohjaajan rooliin ja harjoituksen toteuttamiseen sekä suunnitteluun.
Opettaminen ja taidon oppiminen (9h) Koulutus on tarkoitettu kaikkien lajien ohjaajille ja valmentajille. Koulutuksen tavoitteena on luoda yleiskuva oppimis- ja opettamistapahtumasta, tutustuttaa erilaisiin oppimistapoihin sekä antaa perusvalmiuksia opetustapahtuman järjestämiseen ja virittää kiinnostusta opettamiseen.
Fyysinen harjoittelu (15h) Koulutus on tarkoitettu kaikkien lajien ohjaajille ja valmentajille sekä urheilijoille. Koulutus antaa perustiedot liikuntafysiologiasta ja selvittää elimistön kuormittamisen yleisiä vaikutuksia sekä antaa perustiedot ja -mallit eri fyysisten osa-alueiden (voima, nopeus, kestävyys) harjoittamisesta. Kohderyhmänä ovat ohjaajat ja valmentajat, joilla on jo jonkin verran valmennuskokemusta.
Lasten liikunnan peruskurssi (15h) Koulutus on tarkoitettu uusille lasten ohjaajille ja ohjaajiksi aikoville. Se on jokaisen lastenohjaajan peruskurssi urheilun tavoitteista, periaatteista ja keinoista. Perehdymme ohjaajan rooliin, harjoituksen toteuttamiseen ja suunnittelúun sekä perusliikkeiden oppimiseen ja taitoharjoitteluun. Laajennettu ja perusteellisempi kurssi joka sisältää lasten urheilun perusteet -kurssin. suositellaan erityisesti ihan uusille ohjaajille, jotka tarvitsevat enemmän koulutusta ja tukea ohjaamisen ja valmentamisen aloittamiseen.
Psyykkinen valmennus (9h) Koulutus on tarkoitettu kaikkien lajien ohjaajille ja valmentajille sekä urheilijoille. Koulutus antaa esimerkkejä ja malleja psyykkisen valmennuksen käytännön toteutuksesta sekä perustietoa urheilijan henkisten voimavarojen kehittämiseksi.
Valmentantajaillat: (yhteistyössä Suomen Valmentajien kanssa)
Nuorten Liiketaitoharjoitteluohjelman pääkohderyhmänä ovat 12-16-vuotiaat nuoret. Liiketaitoharjoitteluohjelma on tehty yhteistyössä Yhdysvalloissa fysiikkavalmentajana työskentelevän Tommi Paavolan sekä kotimaisten asiantuntijoiden kanssa.
Lasten ja nuorten liiketaitoharjoittelu (3h) Koulutus sisältää teorialuennon liiketaitoharjoitteluohjelmasta ja sen tavoitteista, jonka jälkeen on käytännön harjoitus, jossa perehdytään erilaisiin liiketaitoharjoitteisiin. Harjoitteluohjelmaan on valittu kuusi liiketaitoa, joita käydään läpi koulutuksessa: valmiusasento, liikeaskel, hyppääminen - ja alastulo, suunnanmuutosaskel, olkapään- ja lapojen liike ja heittäminen. Kaikkia kuutta liiketaitoa kehitetään neljässä eri tasossa (helposta vaikeaan). Nuorten Liiketaitoharjoitteluohjelma pitää sisällään yhteensä 75 erilaista harjoitetta.
Liiketaitoharjoitteluohjelma antaa valmentajille työkaluja nuorten urheilijoiden liikunnallisten perustaitojen kehittämiseksi. Osallistujamateriaalista löytyy kaikki läpikäydyt harjoitteet valokuvineen.
Nuorten Liiketaitoharjoittelu osa 2 UUTTA
Nuorten Liiketaitoharjoitteluohjelma on täydentynyt jatko-osalla syksyllä 2009. Sillä halutaan varmistaa Liiketaitoharjoittelun tehokas jalkautuminen osaksi eri lajien harjoittelua. Lisäksi halutaan tarjota eri lajien valmentajille valmiita harjoituskokonaisuuksia lajiharjoittelun tueksi. Jatko-osassa keskitytään kolmen fyysisen ominaisuuden: kehonhallinta, voima, nopeus harjoittamiseen liiketaitoharjoitteiden avulla.
Koulutuspaketti koostuu yhden tunnin teoria luennosta ja kahden tunnin käytännön harjoittelusta. Teorialuennolla käydään aluksi lyhyt kertaus Liiketaitoharjoitteluohjelmasta. Sen jälkeen esitellään vaihtoehtoisia malleja liiketaitoharjoittelun ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelun yhdistämisestä.
Venyttely- ja liikkuvuusharjoittelu (3h) Riittävä liikkuvuus on kaikissa urheilulajeissa vaadittava perusominaisuus. Mutta liikkuvuusharjoittelustakin on vallalla hyvin erilaisia käsityksiä. Kuinka venyttely toteutetaan oikeaoppisesti alkuverryttelyn yhteydessä, harjoituksen jälkeen ja silloin kun harjoituksen teemana on erityisesti liikkuvuuden kehittäminen? Koulutus koostuu teorialuennosta ja käytännön harjoittelusta. Teorialuennolla käydään läpi venyttely- ja liikkuvuusharjoittelun lähtökohtia ja tavoitteita sekä erilaisia venyttelytapoja. Käytännön harjoituksessa kokeillaan erilaisia venyttelyliikkeitä – ja tapoja. Koulutuksen tavoitteena on antaa vastaus kysymykseen; miten tulee venytellä ennen harjoituksen alkua, harjoituksen päätyttyä ja silloin kun halutaan lisätä liikkuvuutta.
|