Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelma
Ohjelma (KKI) on opetusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama toimintaohjelma. KKI- ohjelma on alkanut jo vuonna 1995.
KKI –ohjelma tarjoaa taloudellista tukea paikallisille toimijoille, jotka luovat ja järjestävät aloittelijoille sopivia liikuntapalveluja sekä keksivät keinoja houkutella terveytensä kannalta liian vähän liikkuvia yli 40-vuotiaita säännöllisen liikuntaharrastuksen pariin ja lisätä heidän arkista liikkumistaan.
KKI-avustuksen hakeminen
Hakuajat: KKI-avustuksia voi hakea kahdesti vuodessa, maalis- ja syyskuussa. Tarkemmin hausta sekä lomakkeet KKI:n www-sivuilta.
Avustuksen myöntämisen kriteerit
Taloudellista tukea myönnettäessä tärkeitä kriteereitä ovat:
- Hanke aktivoi liikkumaan ison ryhmän yli 40-vuotiaita, jotka liikkuvat terveytensä kannalta liian vähän.
- Hankkeella on toimintamalli, joka houkuttelee vähän tai epäsäännöllisesti liikkuvia ihmisiä liikunnallisen elämäntavan alkuun.
- Hanketta järjestävät useat eri tahot, joille kohderyhmän aktivoiminen liikkumaan on yhteinen työ.
- Hankkeen hakema avustus on korkeintaan puolet kokonaiskuluista.
- KKI-ohjelma voi myöntää avustusta myös sellaisille hakemuksille, jotka tukevat KKI-toiminnan aloittamista ja tavoitteita.
HLU:n painopisteet KKI-toiminnassa
Tampereen KKI-hanke aloitettiin vuonna 1998, jolloin sen pääkohde oli työikäiset tamperelaiset. Vuonna 2000 kohderyhmäksi lisättiin ikääntyneet ihmiset. Tällä hetkellä Tampereen KKI-toiminta on pääsääntöisesti keskittynyt ikääntyneisiin ihmisiin. Hankkeen nimi on ”KKI – 60 +”. Sitä toteutetaan yhteistyössä liikuntatoimen, sosiaali- ja terveystoimen, kulttuuritoimen, työterveysasemien, seurojen ja eri järjestöjen kanssa.
Lue hankkeen monipuolisesta koulutustoiminnasta tästä!
HLU:n toiminta-alueella on painopistettä siirretty entistä enemmän maakuntiemme muihin alueisiin yhteistyössä läänien liikuntatoimien, kuntien liikuntatoimien sekä sosiaali- ja terveystoimien kanssa.
Kuntakohtaiset kohderyhmät ovat alkuvaiheessa seuraavat:
1. Pälkäne, Luopioinen, Sahalahti ja Kuhmalahti – kuntayhtymä 2. Hämeenkyrö, Ikaalinen ja Viljakkala – kuntayhtymä 3. Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela ja Ypäjä – kuntayhtymä 4. Hämeenlinnan kaupunki 5. Valkeakosken kaupunki
|